Ranskassa asuu paljon marokkolaistaustaista väkeä ja perjantaina jalkapalloseura Paris Saint-Germainin kotistadionilla Parc des Princesilla se totisesti näkyi.

Lähes 50 000 katsojaa vetävä stadion oli täynnä, kun Marokko kohtasi Yhdysvallat miesten jalkapalloturnauksen puolivälieräottelussa. Ja stadion räjähti riemuun Marokon vietyä amerikkalaisjoukkuetta kuin kuoriämpäriä voitettuaan 4-0.

Katsomoon marokkolaiset olivat saaneet kuljetettua kiellettyjä soihtuja. Ottelun jälkeen Parc des Princesin ulkopuolella nähtiin marokkolaisten villit voitontanssit.

Yllätyksenä tulosta ei sinänsä voi pitää. Sijoittuihan Marokko Qatarin MM-kisoissa 2022 peräti neljänneksi. Nyt pelataan tietysti eri joukkueilla, mutta Marokon pelaajamateriaali on laajaa ja siihen on vaikuttanut sekin, että moni Marokon maajoukkuepelaaja on varttunut Ranskassa.

Marokolle välieräpaikka ei riitä. Odotukset ovat korkealla.

– Olemme koko ajan olleet tavoittelemassa täällä olympiakultaa. Teemme kaikkemme, jotta myös saavutamme sen. On hienoa, että on vielä kaksi peliä jäljellä, mutta ajattelemme vain kultamitaleita, kommentoi Espanja La Ligassa Villarrealissa seuratasolla pelaava Marokon laitapelaaja Ilias Akhomach, joka viimeisteli joukkueelleen 2-0 -maalin.

Yhdysvaltojen pelaajat tulivat haastattelupisteelle hölmistyneen oloisina. Alkulohkossa joukkue oli pelannut lupaavasti, eikä moista turpasaunaa odotettu.

– Se, mitä tapahtui tänään, oli rujoa. Emme odottaneet tällaista tulosta, myönsi karmean päiväpuhteen kokenut Yhdysvaltain maalivahti Patrick Schulte Sportti.com:lle.

Miksi näin sitten kävi?

– Marokolla on paljon laatua ja lahjakkuutta. He hyödynsivät paikkansa tänään, sai Schulte analysoitua.

Schulte tietysti korosti, ettei sillä ollut vaikutusta, että katsomo oli käytännössä punainen ja lähes täysin Marokon puolella.

– Ei se vaikuttanut mielestäni siihen, miten pelasimme. Olisimme voineet yksittäisissä tilanteissa toimia paremminkin. Tunnelma oli erinomainen ja valtaosa katsojista kannatti Marokkoa, mutta ei se meidän peliimme vaikuttanut.

Schulte pääsi ensi kertaa edustamaan Yhdysvaltoja arvoturnaustasolla. Toki olympialaisissa mukana eivät ole parhaat pelaajat, mutta hän korosti kokemuksen tärkeyttä.

– Mahtava kokemus on ollut. Urani ensimmäinen kansainvälinen turnaus. Pääsin edustamaan maatani ja olen todella kiitollinen siitä. Olen unelmoinut sellaisesta.

Seuratasolla Schulte, 23, edustaa MLS-liigassa Columbus Crewta. Tavoitteet lienevät Euroopassa kovemmissa sarjoissa, joissa maksetaan suurempia palkkoja.

– Tästä voi rakentaa uraa. Toivottavasti tämä on ponnahduslauta eteenpäin, hän totesi.

Marokko kohtaa olympiafutiksen välieräottelussa ensi maanantaina Espanjan, joka voitti perjantaina Japanin 3-0. Marokon ja Espanjan ottelu pelataan Marseillessa.

Teksti: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös:Afganistanin naisjuoksijan suusta armotonta ruoskaa talebaneille

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)