Surkeasti pelannut Manchester United uhkaa menettää kapteeninsa Bruno Fernandesin, 31, tammikuun siirtoikkunassa, ellei joukkueen tahti parane ja päävalmentaja Ruben Amorim muuta mieltään tai saa potkuja.
Saudiseura Al-Hilal tarjosi jo kesällä Fernandesista reilut 100 miljoonaa puntaa ManU:lle. Fernandes oli avoin siirrolle, mutta siirsi pallon nykyiselle seuralleen:
– Jos United päättää, että se ei ole valmis myymään minua, niin jatkan, Fernandes muotoili tuolloin.
Fernandesin sopimus ulottuu kesään 2027. Manchester Evening News’in mukaan Al-Hilalilta on tulossa tammikuussa uusi tarjous.
Tarjous olisi edelleen 100 miljoonan punnan luokkaa, mutta sen henkilökohtaiset ehdot olisivat entistäkin houkuttelevammat Fernandesille.
– 700 000 puntaa viikossa verovapaasti, MEN kirjoittaa.
Lehti korostaa myös sitä, että Fernandes ei ole tällä hetkellä todellakaan tyytyväinen rooliinsa Amorimin kuvioissa.
– Amorim jatkaa kiistanalaista päätöstään peluuttaa Fernandesia syvemmällä keskikentällä. Kapteenin tavaramerkki on heikentynyt. Luovuus on rajoittunut, hänen vaikutusvaltansa on laimentunut. Kuten on kuvailtu, Fernandes on ollut turhautunut pelaaja.
Valioliigassa kuuden ottelun jälkeen seitsemällä pisteellä sijalla 14 kärvistelevä ManU isännöi tänään lauantaina Sunderlandia. Ottelun lopputulos saattaa sinetöidä – suuntaan tai toiseen – Amorimin kohtalon.






























