Manchester Unitedin tähtipelaaja Bruno Fernandes olisi voinut lyödä isosti rahoiksi tänä kesänä.
Jossain vaiheessa kesää huhuttiin vahvasti, että Fernandes olisi lähdössä Saudi-Arabiaan.
Fernandesia todella kosiskeltiin saudeihin. Kosijana oli Al-Hilal, joka metsästi itselleen uutta kansainvälisesti tunnettua supertähteä.
Fernandes olisi mediatietojen mukaan voinut tienata saudeissa jopa miljoona puntaa viikossa. Samalla ManU olisi saanut siirtokorvauksena 100 miljoonaa puntaa. Siirto ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
– Tiedän, että numerot merkitsevät jalkapallossa eniten, Fernandes sanoi Sydney Morning Heraldille.
– Totta kai kyseessä oli iso summa, jonka seura olisi voinut saada minusta. Ymmärrän, miten vaikea päätös se oli seuralle, hän jatkoi.
Fernandes ei kuitenkaan missään vaiheessa halunnut lähteä. Hän heittikin pallon täysin ManU:lle.
– Kun puhuin Al Hilalin puheenjohtajan kanssa – puhuin hänen kanssaan vain kerran – sanoin hänelle: ”En ole koskaan harkinnut lähtöä. Arvostan soittoasi. Voitte keskustella seurani kanssa, teittepä mitä tahansa”, koska olen aina sanonut, että jos seura haluaa myydä minut, minun täytyy tehdä päätös. Mutta jos seura ei halua, minun ei tarvitse tehdä päätöstä, koska tavoitteeni on pysyä täällä, Fernandes paljasti.
Fernandes olisi saanut valtavasti rahaa saudeista, mutta päätös olla lähtemättä ei missään nimessä kaduta häntä. Hän tienaa isoja rahoja myös ManU:ssa.
– Onhan se paljon rahaa minullekin, mutta se on mitä on. Ihmiset tekevät elämässään päätöksiä. En tule katumaan tätä, koska tämä on se paikka, jossa haluan olla ja jossa haluan menestyä.






























