Manchester Unitedin laituri Antony on liitetty yhä vahvemmin Saudi-Arabiaan. Hänen perässään on Al-Nassr.

Antony ajautui Unitedissa sivuraiteille ja jäi vähälle vastuulle eikä tehoja syntynyt. United lainasi hänet kevätkaudeksi Real Betisiin, jossa brassipelaaja esiintyi edukseen.

Hän viimeisteli seuralle 26 ottelussa yhdeksän maalia ja hänen markkina-arvonsa koki nopean kasvun. Betis olisi halunnut ostaa Antonyn pysyvästi itselleen, mutta seuralla ei ollut siihen varaa.

Hänet yhdistettiin myös muihin eurooppalaisseuroihin kuten Bayer Leverkuseniin, mutta tällä hetkellä hän on matkalla Cristiano Ronaldon johtamaan Al-Nassriin. Useiden eri mediatietojen mukaan saudiseura olisi tehnyt Unitedille tarjouksen.

United hankki Antonyn Ajaxista 100 miljoonalla eurolla. Nyt sen arvellaan pyytävän pelaajasta 50 miljoonaa, mutta kesän aikana summa on pyörinyt myös 25-35 miljoonan hujakoilla.

Al-Nassr jahtaa tosissaan Ronaldolle mestaruutta, sillä aiemmin se hankki Joao Felixin Chelseasta kaupassa, jonka kokonaisarvo voi nousta 50 miljoonaan. Lisäksi se on kiinnostunut Chelsean puolustaja Marc Cucurellasta.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)