Manchester Unitedin päävalmentaja Ruben Amorin halusi kesän siirtoikkunassa eroon tanskalaishyökkääjästä Rasmus Höjlundista ja siinä hän myös lopulta onnistui. ManU:ssa flopannut juutti joutui lähtemään Napoliin lainalle vasten tahtoaan.
Manchester Unitediin tammikuun siirtoikkunassa siirtynyt laitapuolustaja Patrick Dorgu on kertonut MM-karsintojen yhteydessä Höjlundin pakkomyynnin tulleen ainakin hänelle shokkina.
ManU piti Höjlundia, Kobbie Mainoota ja Alejandro Garnachoa vielä reilu vuosi sitten niin sanotusti koskemattomina pelaajina.
– Näin se jalkapallossa menee. Et koskaan tiedä, milloin on oma vuorosi siirtyä eteenpäin. Tiesimme, että Christianille (Eriksen) kävisi niin, mutta oli ehkä suurempi järkytys, että Rasmuksen oli pakko siirtyä eteenpäin. Puhuin hänen kanssaan paljon prosessin aikana ja aavistin, mihin suuntaan se oli menossa, Dorgu kertoo tanskalaislehti Ekstra Bladetille.
Kylmä tosiasia kuitenkin on, että Atalantasta lähes 78 miljoonalla eurolla ostettu Höjlund floppasi pahasti odotuksiin nähden. Hän viimeisteli ManU:lle 26 maalia 95 ottelussa.
Napoli maksaa 22-vuotiaan Höjlundin lainasta 6 miljoonaa euroa. Sopimukseen sisältyy 44 miljoonan euron osto-optio.
Tanska pelasi perjantaina MM-karsinnoissa maalittoman tasapelin Skotlannin kanssa. Höjlund tuli vaihdosta kentälle ottelun 74. minuutilla.






























