Manchester United käy läpi kovia aikoja, kun seura on vaikeuksissa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella. Nyt joukkueen sisällä myös kytee.

Manchester United pelaa historiansa huonointa kautta Valioliigassa ja samaan aikaan uusi osaomistaja Sir Jim Ratcliffe leikkaa rajulla kädellä seuran kuluja antaen sadoille potkut.

Manageri Ruben Amorim otti hiljattain kantaa Unitedin potkuihin, kun seura on antanut viime vuodesta lähtien kenkää 450 henkilölle. Amorimin mukaan joukkueen heikot otteet kentällä ovat vaikuttaneet siihen, että seura on joutunut antamaan potkuja seuran työntekijöille.

The Sunin mukaan pelaajat eivät ole ottaneet managerinsa kommentteja hyvällä. He eivät ole iloisia siitä, että Amorim kaatoi potkut heidän niskoilleen.

– Jos menet Carringtoniin, voisit luulla pelaajien ja Amorimin tulevan hyvin toimeen keskenään. Totuus kuitenkin on, että pelaajat ovat turhautuneita, että heitä syytettiin seuran vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, seuran lähellä oleva lähde kuiskutteli The Sunille.

Lähteen mukaan pelaajat eivät uskalla puhua avoimesti Amorimin kanssa.

– Jotkut tukevat hänen taktiikkaansa, mutta heistä tuntuu, etteivät pysty puhumaan Amorimille yhtä suoraan kuin haluaisivat. He tekevät niin kuin heille kerrotaan, pitävät he sitä oikeana tai eivät.

– Pelaajien mielestä he eivät voi osoittaa tyytymättömyyttään tai siitä tulee ongelma, lähde kertoo.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)