
Manchester Unitedin hyökkääjä Rasmus Höjlund on jättämässä seuran kesällä. Häntä viedään vahvasti Italiaan.
Saapasmaa on Höjlundille ennestään tuttu, sillä hän pelasi Atalantassa ennen siirtoaan Unitediin. Nyt hänestä on kiinnostunut Inter Milano.
Italialaislehti La Gazzetta dello Sportin mukaan United on halukas pääsemään eroon tanskalaishyökkääjästä, mutta seurat eivät ole vielä päässeet sopimukseen siirron ehdoista. Inter haluaisi hyökkääjän ensin lainalle, jonka jälkeen se voisi hankkia Höjlundin omakseen 45 miljoonalla eurolla, mikäli tietyt laina-ajan ehdot täyttyvät.
United puolestaan haluaa Höjlundin siirtyvän eteenpäin suoraan pysyvällä siirrolla. United haluaa myös 65 miljoonaa hyökkääjästä.
Myös Juventuksen tiedettiin olevan hänestä kiinnostunut aiemmin, mutta into on tiettävästi laantunut hieman. Italialaislehden mukaan Höjlund on valmis pakkaamaan matkalaukkunsa ja suuntaamaan muodin Mekkaan.