Michael Carrick vihjaa haluavansa jatkaa Manchester Unitedin päävalmentajana myös kauden jälkeen, vaikka tiedostaa tilanteen.

Väliaikaismanagerin alku on ollut loistelias, kun kolmesta ottelusta saldona on kolme voittoa.

United tekee lopullisen valintansa pitkäaikaismanageristaan kesällä. Siihen asti hommia hoitaa Carrick, joka on perjantain puheiden perusteella olisi valmis jäämään vanhaan seuraansa pidemmäksi aikaa.

Häneltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa Unitedin kesäsuunnitelmista ja hänen roolistaan niissä. Mikään ei ole muuttunut

– Rehellisesti sanottuna mikään ei ole muuttunut, Carrick sanoi BBC:n mukaan.

– Tiedostan täysin roolini ja vastuun, joka minulla on. Haluamme menestyä, ja haluan, että seura menestyy myös kauden jälkeen. Oli se sitten minun kanssani tai jonkun muun.

Englantilaisen mukaan Unitedin pitää pysytellä suunnitelmassaan, eikä reagoida liian nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin. Hän kuitenkin kokee sopivan seuraan hyvin.

– Rakastan sitä, mitä teen. Olen täällä ja tunnen oloni kotoisaksi täällä, mutta ymmärrän tilanteen täysin, joten en innostu liikaa.

LUE MYÖS: Saudi-Arabiasta kajahti varoitus Cristiano Ronaldolle – “Olipa hän kuinka merkittävä tahansa” (Atleetti.fi)