Manchester Cityn Kalvin Phillips on lähtökuopissa. Hänen odotetaan jättävän seura tammikuussa.
Phillips siirtyi Cityyn kesällä 2022 Leedsistä noin 50 miljoonan euron summalla. Hän ei ole kuitenkaan missään vaiheessa kyennyt murtautumaan vakiokokoonpanoon.
Manageri Pep Guardiola totesi Phillipsin olleen ylipainoinen hänen tullessaan ensimmäiselle harjoitusleirille eikä hänen tilanteensa ole muuttunut yhtään ruusuisemmaksi sen jälkeen. Kahden viime kauden aikana hän on pelannut ainoastaan 16 ottelua Valioliigassa.
Kaudella 2023-24 hän vietti loppukauden lainalla West Hamissa ja viime kauden loppu meni Ipswichissä. Kummastakaan pestistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
Football Insider tietää kertoa, että City olisi päästämässä hänet muualle jälleen tammikuussa. Todennäköisesti kyseessä olisi jälleen lainasiirto, sillä kiinnostuneilla seuroilla ei ole varaa maksaa Cityn vaatimaa siirtosummaa.
Hänellä on Cityn kanssa tämän kauden jälkeen sopimusta kolme vuotta jäljellä.






























