
Manchester City on saanut mediatietojen mukaan rukkaset Bayer Leverkusenin tähtipelaajalta Florian Wirtziltä, 22. Wirtz ei ole mediatietojen mukaan halukas siirtymään Valioliigaan.
Siirtomarkkinoiden kuumin pelaaja on tekemässä isoa päätöstä Real Madridin ja Bayern Münchenin välillä, ellei Leverkusen saa houkuteltua hyökkäävää keskikenttäpelaajaa jäämään vielä yhdeksi kaudeksi riveihinsä.
Se on epätodennäköistä, sillä ainakin Bayern Münchenin kerrotaan tekevänsä kaiken mahdollisen Wirtzin hankkimiseksi. Se merkitsee käytännössä vähintään 120 miljoonan euron siirtokorvausta.
Real Madridin valttina olisi puolestaan se, jos Leverkusenia luotsaava Xabi Alonso siirtyy Los Blancosin peräsimeen. Alonso saattaisi saada Wirtzin houkuteltua mukaansa.
Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola julisti jokunen aika sitten Wirtzin unelmakohteekseen seurasta lähtevän Kevin De Bruynen korvaajaksi.
Guardiola joutuu näin ollen nyt etsimään toista pelaajaa De Bruynen jättämien suurien saappaiden täyttäjäksi. Tapetilla on ollut ainakin Tottenhamin James Maddisonin nimi.