Lukas Hradeckyn kipparoima Bayer Leverkusen julkisti lauantaina merkittävän pelaajahankinnan.
Leverkusen on tehnyt PSV Eindhovenin kanssa noin 40 miljoonan euron kaupat hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta Malik Tillmanista, 23. Sopimus on viisivuotinen.
Tillman on syntynyt Saksassa, mutta hän edustaa USA:ta. Tillman on pelannut USA:n maajoukkueessa 25 ottelua.
PSV saavutti toisen peräkkäisen Hollannin mestaruuden Ajaxin hyydyttyä käsittämättömästi kalkkiviivoilla. Tillman paukutteli PSV:lle viime kaudella 16 maalia.
– Tämä seura on aina pelannut loistavaa jalkapalloa. Mutta viimeisten neljän tai viiden vuoden aikana Leverkusen on kasvanut valtavasti ja tullut houkuttelevaksi monille pelaajille ympäri Eurooppaa, Tillman toteaa tiedotteessa.
Tähdistä tyhjentyneessä Bayer Leverkusenissa on käynyt kesällä ovi molempiin suuntiin. Erik ten Hagin valmennukseen siirtynyt Leverkusen on ollut ehdottomasti ottavana osapuolena.
Florian Wirtz ja Jeremie Frimpong myytiin Liverpooliin. Jonathan Tah puolestaan siirtyi vapaana agenttina Bayern Müncheniin. Xabi Alonson siirtyminen Real Madridin peräsimeen voidaan sekin laskea todella isoksi menetykseksi.






























