
Bayer Leverkusenin uudeksi päävalmentajaksi nimetty Erik ten Hag haluaa lyöttäytyä yhteen jälleen entisen pelaajansa kanssa. Ten Hag haluaa Antonyn joukkueeseen.
Ten Hag hankki brassipelaajan ensimmäistä kertaa joukkueeseensa Ajaxiin ja otti hänet mukaansa myös Manchester Unitediin. Tuolloin United maksoi hänestä peräti 100 miljoonalla eurolla.
Antonyn aika Unitedissa oli kuitenkin suuri pettymys. Avauskaudella osumia syntyi neljä, mutta jäi toisella kaudella pienemmälle vastuulle ja maaleja syntyi vain yksi.
Viime kaudella hänen vastuunsa oli entistä pienempi ja hänet lainattiin Real Betisiin. Espanjassa laituri löysi jälleen peli-ilon ja pelasi vahvan loppukauden tehden La Ligassa yhteensä viisi maalia ja kaikissa otteluissa osumia syntyi yhdeksän.
Saksan Skyn mukaan Leverkusen olisi kiinnostunut pelaajasta, muttei ole vielä tehnyt konkreettista tarjousta Unitedille. Antonylla on sopimusta Unitedin kanssa vielä kaksi vuotta jäljellä, muttei kuulu joukkueen suunnitelmiin.