
HELSINKI Huuhkajat jatkoi MM-karsintaurakkaansa lauantaina, kun se kohtasi Helsingin Olympiastadionilla Hollannin.
Hollanti ei jättänyt Suomelle juuri mitään jakoja, vaan hoiteli täyden kolmen pisteen potin 2-0-voitolla.
Hollannin maalit syntyivät jo ensimmäisten reilun parinkymmenen minuutin aikana. Ensi kertaa soi jo 6. minuutilla, kun Kaan Kairisen pudotus meni Robert Ivanovista suoraan läpi Memphis Depaylle, joka viimeisteli armottomasti pallon verkkoon.
100. maaottelunsa Suomen paidassa pelannut Lukas Hradecky oli maalitykin yrityksen edessä voimaton.
– Hollanti sai vähän liian nopeasti maalinsa. Muuten me uskalsimme pelata ihan rohkeasti. Näitä jengejä vastaan ei voi lähteä vain puolustamaan ja nöyristelemään. Yritimme ottaa kaiken irti, mitä vain otettavissa oli, Hradecky summasi.
– Jos peli olisi kestänyt hieman pidempään maalittomassa tilanteessa, niin ehkä olisimme voineet Hollannin vähän paremmin haastaa. Toki meiltä ne isoimmat paikat jäivät puuttumaan, Hradecky jatkoi.
Hradeckyn mielestä Suomen esityksestä voi olla ylpeä.
– Olen ylpeä siitä peli-ilmeestä, mitä me esitimme. Maailmanluokan jengi oli vastassa, hän muistutti.
Yleisesti ottaen Hollannin avausmaali meni täysin Ivanovin piikkiin. Hradecky ei lähtenyt kuitenkaan joukkuekaveriaan kritisoimaan.
– Ei ne olleet mitään virheitä. Ne olivat vain yrityksiä, mitkä menivät pieleen. Kaan yritti siinä tiputtaa ja Rova vissiin luuli, että se keskitys menee läpi. Jotenkin ne maalit aina syntyy jalkapallossa. Nyt ne tuli sitten tuolla tavalla. Ei täällä lähdetä ketään teurastamaan missään nimessä, jos yrittää, Hradecky sanoi painokkaasti.
– Mielummin mä häviän Hollantia vastaan tällaisella esityksellä ja lähden rohkeasti Puolaa vastaankin hyökkäämään kuin vain puolustan 90 minuuttia. Tästä voi ottaa paljon hyvää mukaan paitsi tuloksen, ”Luke” jatkoi.
Ville Hirvonen