Liverpoolin puolustaja Jarell Quansah on jättämässä seuran kesällä. Hänen kintereillään on erityisesti Bayer Leverkusen.

Quansah on Liverpoolin kasvatti, joka liittyi seuran akatemiaan jo viisivuotiaana. 22-vuotias puolustaja sai ensikosketuksensa aikuistenn peleihin lainapestillä Bristol Roversissa kaudella 2022-23 ja debytoi Liverpoolin edustuksessa seuraavalla kaudella.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Valioliigassa pelejä on kertynyt Liverpoolin paidassa 30 ja yhteensä 52, mutta viime kaudella hän jäi kuitenkin pienemmälle vastuulle kuin edellisvuonna. Liverpoolin mellastaessa siirtomarkkinoilla Quansah saattaa lähteä hakemaan vastuuta muualta.

– Voin ottaa paljon oppia kolmesta edelliskaudesta, jolloin olen pelannut ammattilaisena. Kun pistän asiat perspektiiviin ja katson aikaani Bristol Roversista tähän päivään, niin olen erittäin hyvässä tilanteessa ottaa seuraava askel, Englannin U21-maajoukkueen mukana EM-kisoissa oleva Quansah kertoi maajoukkueen lehdistötilaisuudessa.

Puolustajan perässä on kerrottu olevan hanakimmin Bayer Leverkusen, mutta Quansah ei vielä tulevaisuudella päätään vaivaa.

– Mitä tulevaisuuteen tulee, jos pidän pääni alhaalla ja jatkan työntekoa, niin se laittaa minut parhaiten vauhtiin.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)