Liverpool hankki saksalaistähden Florian Wirtzin kesällä 116 miljoonalla punnalla Bayer Leverkusenista. Wirtzin, 22, ura ei ole käynnistynyt odotetulla tavalla Liverpoolissa.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Wirtz myöntää suoraan olevansa turhautunut. Tehot ovat pysyneet nollissa.
– Kyllä, tietenkin olisin halunnut tehdä maalin tai antaa pari maalisyöttöä, mutta pysyn rauhallisena, Wirtz kommentoi Saksan Sky’lle.
Wirtz korostaa, että kenellekään muulla ei voi olla suurempia odotuksia kuin hänellä itsellään. Wirtz sanoo, että hän on jo todellakin kyllästynyt kuulemaan jatkuvasti yhtä ”neuvoa”.
– En halua jatkuvasti kuulla ”anna itsellesi aikaa”. Yritän sen sijaan tehdä joka kerta kaiken paremmin kuin ennen.
Wirtz pudotettiin penkille lauantaina Evertonia vastaan pelatussa Merseysiden derbyssä ja lepäsi myös tiistaina, kun Liverpool lähetti Mestaruussarjassa pelaavan Southamptonin lauluun liigacupista.
– Joskus on vain vaiheita, jolloin asiat eivät mene hyvin. Minulla ei ole ollut sitä kovin usein urallani. Ei ole mikään salaisuus, että haluaisin tehdä enemmän tähän mennessä, mutta olen kärsivällinen, ja tiedän täysin, että pystyn pelaamaan hyvää jalkapalloa. Ennemmin tai myöhemmin olen varma, että asiat palautuvat normaaliksi, Wirtz vakuuttelee.






























