Viikonloppuna pelattu Merseysiden derby Liverpoolin ja Evertonin välillä on puhuttanut vielä alkuviikostakin.
Tuorein myrsky vesilasissa syntyi siitä, kun Everton tähtipelaaja Jack Grealish kyseenalaisti voimakkaasti ottelun tuomaritoiminnan.
Tasoitusta jahdatessaan Everton turhautui useisiin erotuomarin ratkaisuihin. Jack Grealish ihmetteli erityisesti Darren Englandin päätöstä varoittaa Kiernan Dewsbury-Hallia ja kyseenalaisti samalla lisäajan määrän kummankin puoliajan lopussa.
– Kolme minuuttia ja yksi minuutti lisäaikaa – en ole nähnyt vastaavaa Valioliigassa kahteen tai kolmeen vuoteen, Grealish latasi.
Grealishin mukaan Liverpool yritti selvästi hidastaa peliä, mutta Liverpoolin manageri Arne Slot ei ollut keskikenttäpelaajan väitteistä ollenkaan samaa mieltä.
– Everton-ottelun lisäajasta on puhuttu paljon, mutta olisin mielelläni pelannut vielä 34 sekuntia enemmän, sillä olimme silloin viisi vastaan kaksi -hyökkäystilanteessa, hän kuittasi maanantaina.
– Se kertoo mielestäni kaiken meidän mentaliteetistamme: haluamme aina tehdä maalin. Kolme minuuttia oli täysin oikea ratkaisu, sillä ottelussa oli vain kolme vaihtoa. Viivyttelyä ei ollut, koska emme toimi niin, eikä loukkaantumisia hoidettu kentällä, yksi maali tehtiin – ja siitä syntyy kolme minuuttia. Monessa muussa ottelussa, kun olemme olleet maalin tarpeessa, on viivyttelyä ollut valtavasti, voin kertoa, Slot jatkoi.
Everton pelasi hyvän ottelun, mutta Liverpool vei ottelusta kaikki sarjapisteet mukanaan 2-1-voitolla.






























