Hallitseva mestari Liverpool avasi Valioliiga-kautensa eilen perjantaina voitolla.
Liverpool kaatoi Bournemouthin 4-2, vaikka menetti ottelussa 2-0-johtonsa.
Liverpoolin kesähankinta Hugo Ekitike säväytti heti. Ranskalainen teki yhden maalin, mutta hänellä oli paikkoja vaikka kolmeen.
– Ranskalaiskärki olisi voinut viimeistellä hattutempun, sillä hän tuhlasi kaksi erinomaista puskupaikkaa. Silti esitys oli täynnä lupauksia ja antoi vahvan viestin siitä, että hän on jo valmis Valioliigan vaatimuksiin – riippumatta siitä, mitä Liverpool vielä siirtomarkkinoilla tekeekään, BBC kirjoittaa.
Mutta täydellinen Liverpoolin ilta ei missään nimessä ollut. Pelissä oli viitteitä ongelmista, mitkä saattavat merkittävällä tavalla vaikeuttaa mestaruuden puolustamista kauden aikana.
– Liverpool nappasi voiton, mutta koki samalla todellisen säikähdyksen – ja se toimi vahvistuksena sille, että Arne Slot saattaa kohdata kauden alussa vielä karikoita viime sesongin mestaruusmarssin jälkeen, BBC jatkaa.






























