Liverpool pisti palamaan kesän siirtomarkkinoilla yli 400 miljoonaa puntaa. Seuraava megatarjous on jo valmisteilla.
Liverpool käynnistää tiettävästi tammikuussa neuvottelut noin 100 miljoonan punnan, eli noin 115 miljoonan euron pelaajasta.
Nimi ei yllätä. Kyse on jo pitempään Liverpoolin päävalmentajan Arne Slotin tutkassa olleesta ranskalaishyökkääjä Michael Olisesta, 23.
Bayern Münchenissä pelaavan Olisen sopimus ulottuu kesään 2029. FC Bayern on jo pyrkinyt neuvottelemaan Olisen kanssa jatkodiilin torjuakseen Liverpoolin kiinnostuksen, mutta valmista ei ole ainakaan vielä tullut.
Saksalaistoimittaja Christian Falk kertoo Bayern Insider -kolumnissaan, että Liverpool olisi iskemässä Bayernin pöytään tammikuussa sellaisen tarjouksen, joka pistäisi saksalaisjätin mietteliääksi.
Liverpool ei ole ainoa Olisen kintereillä oleva Valioliigan seura. Manchester City on sekin osoittanut kiinnostusta Crystal Palacen entistä tähteä kohtaan.
Olise on käynnistänyt kauden kovassa iskussa. Hän on viimeistellyt neljä osumaa ja tarjoillut yhtä monta maaliin johtanutta syöttöä kahdeksassa ottelussa.






























