Liverpool hurjasteli kesän siirtoikkunassa eikä seura aio levätä laakereillaan myös tulevissa siirtoikkunoissa. Se on jo katsonut itselleen korvaajan kapteeni Virgil van Dijkille.

Liverpool yritti jo siirtoikkunan aikana hankkia riveihinsä Crystal Palacen Marc Guehin, mutta siirto kariutui viime hetkillä Palacen vedettyä kaupan takaisin. Guehin odotetaan siirtyvän Liverpooliin joko tammikuussa tai viimeistään ensi kesänä.

Van Dijkin sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kesällä 2027, jonka jälkeen hänen odotetaan jättävän seuran. Daily Mailin mukaan Liverpool on päättänyt, että hänet korvaa Jarell Quansah.

Quansah siirtyi tänä kesänä Liverpoolista Bayern Leverkuseniin 40 miljoonan euron summalla. Siirrossa oli kuitenkin pykälä, jonka mukaan Liverpool voi ostaa hänet takaisin 60 miljoonan euron hinnalla.

Daily Mailin mukaan Liverpool on jo sopinut asiasta Quansahin kanssa.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)