Liverpool kipusi Valioliigan sarjataulukossa kakkossijalle kaatamalla kotonaan Anfield Roadilla värikkäässä ottelussä West Hamin 4-1. West Hamin maalivahti Jussi Jääskeläinen joutui poimimaan selkänsä takaa kahdesti oman pelaajan sinne toimittaman pallon, ja myös West Hamin ainokainen merkittiin omaksi maaliksi.
Liverpool siirtyi 1-0 -taukojohtoon ensimmäisen jakson lopulla, kun Guy Demel tuikkasi pallon omaan maaliin. Mamadou Sakho lisäsi johdon 2-0:aan toisen jakson alussa, mutta Martin Skrtelin oma maali reilun tunnin kohdalla nosti West Hamin vielä peliin mukaan. Uruguaylaistähti Luis Suarez osui jälleen vieden isännät 3-1 -johtoon, ja loppulukemat 4-1:een kaunisteli West Hamin Joey O’Brien omalla maalillaan.
Chelsea putosi taulukossa kolmanneksi kärsittyään 2-3 -tappion sijalle 12 nousseen Stoken vieraana. Andre Schürrlen kaksi osumaa eivät riittäneet Chelsealle, kun Stoken Oussama Assaidi viimeisteli 3-2 -voittomaalin juuri varsinaisen peliajan täyttyessä.
Manchester City puolestaan putosi pykälän verran neljänneksi jäätyään 1-1 -tasapeliin Southamptonin vieraana. Sergio Aguero vei Cityn johtoon ottelun alkupuolella, mutta Pablo Osvaldo toi isännät tasoihin vielä ennen taukovihellystä.
Norwich löi West Bromin 2-0 Gary Hooperin ja Leroy Ferin osumilla. Sarjataulukossa Norwich putosi sijalle 14 ja West Brom sijalle 15. Crystal Palace nousi sijalle 18 2-0 -kotivoitolla sijalla 16 jatkavasta Cardiffista.
Valioliiga lauantaina 7.12.
Manchester United – Newcastle 0-1 (0-0)
0-1 Yohan Cabaye (61)
Crystal Palace – Cardiff 2-0 (1-0)
1-0 Cameron Jerome (6)
2-0 Marouand Chamakh (57)
Liverpool – West Ham 4-1 (1-0)
1-0 oma maali (42)
2-0 Mamadou Sakho (47)
2-1 oma maali (66)
3-1 Luis Suarez (81)
4-1 oma maali (84) Joey O’Brien
Southampton – Manchester City 1-1 (1-1)
0-1 Sergio Aguero (10)
1-1 Pablo Osvaldo (42)
Stoke – Chelsea 3-2 (1-1)
0-1 Andre Schürrle (9)
1-1 Peter Crouch (42)
2-1 Stephen Ireland (50)
2-2 Andre Schürrle (53)
3-2 Oussama Assaidi (90)
West Brom – Norwich 0-2 (0-1)
0-1 Gary Hooper (13)
0-2 Leroy Fer (89)
Sunderland – Tottenham klo 19






























