
Kylian Mbappe kertoi ranskalaislehdistölle, ettei ole siirtymässä kesän aikana muualle. Hän aikoo pelata sopimuskautensa loppuun PSG:n riveissä.
Mbappella on PSG:n kanssa sopimus ensi kaudesta sekä pelaajan optio vielä yhdestä lisävuodesta. Mbappe kuitenkin ilmoitti PSG:n johdolle, ettei aio käyttää pelaajaoptiotaan ensi kauden jälkeen.
Uutisen jälkeen huhumylly alkoi välittömästi pyöriä Mbappen ympärillä. PSG yrittää saada kultakimpaleensa kaupaksi, ettei se menetä häntä ensi kesänä ilmaiseksi.
Mbappe kertoi ranskalaiselle Telefootille, että aikoo kunnioittaa sopimusta eikä hänellä ole aikomusta siirtyä muualle.
– Jään PSG:hen ensi kaudeksi. Päätän tulevaisuuteni vasta 2024, Mbappe kertoi tilanteestaan.
Vastauksessa jäi takaportti myös mahdolliselle PSG-jatkolle.
– Vuodessa voi tapahtua mitä vain. Etenkin PSG:n kaltaisessa joukkueessa, Mbappe jatkoi.