Valioliigassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua.

Päivän myöhemmässä kamppailussa nähtiin jättimäistä draamaa, kun Fulham taipui kotikentällään Crystal Palacelle.

Kuopion Palloseuran Konferenssiliigassa joulukuun lopulla kohtaava Crystal Palace voitti ottelun toisen puoliajan lopun maalilla lukemin 2-1.

Crystal Palacen sankariksi ottelussa nousi puolustaja Marc Guehi, joka niittasi voittomaalin 87. peliminuutilla. 25-vuotiaalle englantilaiselle maali oli kauden ensimmäinen ja neljäs kahteen edelliseen kauteen.

Ottelun avausjaksolla nähtiin kaksi maalia. Crystal Palace karkasi ottelussa johtoon Eddie Nketiahin osumalla, mutta Fulham tasoitti ottelun ennen taukoa walesilaiskeskikenttä Harry Wilsonin upealla ulkosyrjäosumalla.

Toisen jakson alussa kotijoukkueen Emile Smith Rowe hukkasi rangaistuspotkun, jolla joukkueella olisi ollut loistava mahdollisuus karata johtoon.

Crystal Palace vahvisti asemiaan viikonlopun tulosten myötä Valioliigan kärkipäässä. Joukkueella on 15 pelatun ottelun jälkeen 26 pistettä koossa ja joukkue pitää sijaa neljä hallussaan ennen Chelseaa ja Evertonia.

Valioliigan sunnuntain tulokset

Brighton vs. West Ham 1-1
Fulham vs. Crystal Palace 1-2

LUE MYÖS: Haastattelu: Matias Siltanen avoimena siirtotilanteestaan – ”Paljon on kiinnostusta, jotkin joukkueet ovat edenneet” (FutisUutiset.fi)