Kuopion Palloseura kohtaa torstaina Eurooppa-liigan viimeisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa tanskalaisen Midtjyllandin.
KuPS on jo saavuttanut tavoitteensa saavutettuaan paikan vähintään Konferenssiliigaan. Eurooppa-liigassa tarjolla olisi kuitenkin yli neljän miljoonan bonusrahapotti, kun Konferenssiliigassa joutuisi tyytymään reiluun kolmeen miljoonaan euroon.
Midtjylland on KuPSia vastaan selkeä suosikki.
– Kyllä, kova haaste edessä. Mutta sanotaan niin, että paineettomasti voidaan lähteä tulevaan peliin. Yritämme keskittyä omaan hyvään flow-tilaan. Elokuun yhdeksästä ottelusta on viisi takana ja toistaiseksi ollaan menty voitosta voittoon. Nämä play-offit voidaan vetää paineetta. Kaksi Pohjanmaan edessä olevaa vierailua ovatkin sitten lähtökohdiltaan erilaisia, KuPSin päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi Kymppipaikka-sivuston haastattelussa.
Samalla Wiss kertoi, että Inter-ottelussa sivussa olleet tärkeät pelaajat ovat mukana.
– Johannes Kreidl ja Ibrahim Cisse lähtevät mukaan Tanskaan. Hyvä ryhmä saadaan kasaan.































