Kuopion Palloseura saa riveihinsä merkittävän vahvistuksen loppukauden ratkaisuhetkiä varten. Seura on hankinnut lainasopimuksella liettualaisen keskikenttäpelaajan Paulius Golubickaksen.

26-vuotias Golubickas liittyy KuPSiin Puolan pääsarjaseura Radomiak Radomista.

Golubickas tunnetaan hyökkäävänä keskikenttämiehenä, mutta hän on urallaan pelannut myös laiturina. Hän on esiintynyt useilla kausilla sekä Liettuan pääsarjassa että Kroatian ja Puolan korkeimmilla sarjatasoilla. Kansainvälistä kokemusta löytyy myös maajoukkueesta, jossa hän on pukenut Liettuan A-maajoukkuepaidan ylleen yli 30 ottelussa.

Suomalaisille jalkapalloyleisölle Golubickas on tuttu erityisesti keväältä, jolloin Liettua kohtasi Huuhkajat MM-karsintaottelussa Kaunasissa. Tuolloin hän tarjoili syötön Liettuan 2–2-tasoitusmaaliin, joka jäi kipeästi suomalaisten mieleen.

– Paulius on keskikenttäpelaaja, jolta luonnistuu useampi eri rooli ja hänen pitäisi sopia hyvin meidän tapaan pelata. Vankka kokemus kansainvälisistä peleistä ei tietenkään ole huono asia, kun katsoo minkälaisia haasteita meillä on vielä loppukauden aikana edessä, KuPS-pomo Viki Savonen sanoo seuran tiedotteessa.

Golubickas liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen välittömästi ja on käytettävissä jo tulevana viikonloppuna, kun kuopiolaiset kohtaavat Seinäjoella Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella tärkeässä ottelussa SJK:n.

– Olen iloinen, että pääsin tänne. Täällä on heti tuntunut olevan positiivinen energia ja hyvä fiilis. Huomenna pääsen tutustumaan paremmin myös kaupunkiin. Tämä on minulle iso mahdollisuus näyttää vahvuuteni. Tykkään pelata pallon kanssa, syöttää ja kuljettaa. Vahvuuteni on yksi vastaan yksi -tilanteissa sekä syöttämisessä laitoihin ja muihin tiloihin. Hyökkäävänä pelaajana tavoitteeni on luoda paljon tilanteita joukkuekavereilleni, Golubickas sanoo.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)