KuPS aloitti Konferenssiliigan liigavaiheen kosovolaista FC Dritaa vastaan. Ottelu päättyi 1-1 (0-0)-tasatulokseen.
KuPS pelaa kotiottelunsa Tampereella Ratinassa, kun sen oma kotikenttä ei täytä UEFA:n vaatimuksia. Näky katsomossa olikin varsin kolkko, sillä ottelua oli seuraamassa parisentuhatta katsojaa.
KuPS oli avauspuolikkaalla hivenen pallollisesti vastustajaansa edellä, mutta kunnolliset maalipaikat jäivät molemmilla uupumaan.
KuPS tarrasi voittoon kiinni 74. minuutilla, kun Piotr Parzyszek onnistui tekemään kuopiolaisille johtomaalin. KuPS:n johto ei pitänyt kuitenkaan loppuun saakka, kun Albert Dabiqaj toi vieraat tasoihin kymmenen minuuttia ennen loppua.
KuPS oli tienannut liigavaiheen paikalla jo yli kolme miljoonaa euroa. Tasapelistä kassaan kilahti 133 000 euroa.
Seuraavaksi KuPS kohtaa vieraskentällä islantilaisen Breidablikin. Ottelu pelataan 23.10.






























