Suomen ja San Marinon välistä miesten jalkapallon EM-karsintaottelua oli seuraamassa Helsingin Olympiastadionilla 32 812 katsojaa. Määrä ylitti kaikki odotukset.

San Marino on Italian keskellä sijaitseva pikkuvaltio. Kun Italia 1861 yhdistyi, ei San Marino liittynyt mukaan. Itsenäisyyden kannatus on maassa viime aikoina vain vahvistunut.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

San Marinon asukasluku oli 33 598 vuonna 2021. Se on samaa luokkaa kuin katsojamäärä oli maanantaina Olympiastadionilla.

Jalkapallomaajoukkueestaan San Marino on hyvin ylpeä, vaikka urheilullisesti voisi päätellä muuta. San Marino on pelannut 196 A-maaottelua, joista on voittanut vain yhden. Liechtensteinin San Marino kukisti 1-0 vuonna 2004.

Euroopan pikkuvaltioidelle on välillä vaadittu jalkapallon arvokisakarsintoihin esikarsintaa, mutta Euroopan jalkapalloliitto UEFA on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että kaikki aloittavat samalta viivalta. San Marinon tuomasta urheilullisesta arvosta voidaan olla montaa mieltä, mutta toisaalta urheilun alkuperäisiin periaatteisiin kuuluu, että jokainen voisi osallistua.

Toisin kuin esimerkiksi Qatar, pitää San Marino kansallisesta jalkapalloidentiteetistään kiinni. Maajoukkueeseen ei oteta vierastyöläisiä poikkeusjärjestelyillä, vaan edustamaan pääsee vain San Marinon alkuperäinen kansalainen. Toisenlaisilla järjestelyillä San Marino voisi nopeasti nostaa tasoaan, sillä Italiasta saataisiin varmasti halukkaita pelaajia edustamaan San Marinoa, mutta sitä San Marinossa ei haluta.

Lue myös:San Marinon valmentaja ylisti Suomea ja suomalaisyleisöä – ”Uskon, että voi päästä EM-kisoihin”

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)