Manchester Unitedin tähtipelaajaAntonyon valtavan kohun keskellä. Tähden entinen tyttöystävä syyttää tätä karmeista teoista.
Antonyn entinen tyttöystäväGabriela Cavallinantoi taannoin laajan haastattelun brasialaiselle UOL:lle, missä hän teki karmeita paljastuksia pelaajan väitetyistä teoista.
Cavallin väitti muun muassa Antony olisi hyökännyt hänen kimppuunsa useita kertoja. Pahin hyökkäys on väitetysti tapahtunut viime kesänä.
Tuolloin Antony ja Cavallin olivat olleet lomamatkalla ja Antony oli hyökännyt exänsä kimppuun väkivaltaisesti, vaikka tämä oli raskaana.
NytTNT Sportkertoo, että Brasilian jalkapalloliitto CBF harkitsee vakavasti sitä, että Antony pudotetaan Brasilian maajoukkueryhmästä. Hänet on jo valittu joukkueeseen, jonka on tarkoitus kohdata Bolivia ja Peru MM-karsinnoissa.
Lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta pr-mielessä pelaajan peluuttaminen olisi tietysti huonoa mainosta ylpeälle jalkapallomaalle.
Antony on saanut toistaiseksi jatkaa pelaamistaan ManU:ssa. Hän pelasi viikonloppunakin, kun ManU taipui Valioliigassa Arsenalille.

































