Jalkapallon ensi kesän MM-kisojen lohkoarvonta suoritetaan tänään Yhdysvaltain Washingtonissa.
Tapahtuman avasi FIFA:n kiistelty puheenjohtaja Gianni Infantino.
Infantinoa ei pääse syyttämään ainakaan turhasta vaatimattomuudesta, sillä hän esiintyi lavalla kuin rocktähti.
– En kuule teitä, Infantino huudatti yleisöä.
Infantino teki myös kovia lupauksia ensi kesän näytöksestä.
– FIFA on inhimillisen onnellisuuden virallinen tuottaja, hän lupaili.
Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotetaan saapuvan lavalle. Nähtäväksi jää, millaisen show´n hän saa aikaiseksi.
Jalkapallon MM-kisat pelataan ensi kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä Meksikossa. Kisoissa on ensi kertaa historiassa mukana peräti 48 maata.































