
Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus jatkui maanantaina, kun ohjelmassa oli kaksi neljännesvälierää.
Kap Verde sivusi ennätystään ja eteni puolivälierävaiheeseen.
Kap Verde kaatoi hyvin dramaattisella tavalla Mauritanian ja voitti 1-0.
Ratkaisu syntyi dramaattisesti vasta pelin 88. minuutilla, kun Ryan Mendes ampui ratkaisun rangaistuspotkusta.
Kap Verde on ollut aiemmin kaksi kertaa mukana Afrikan mestaruusturnauksessa. Ensi kertaa se oli mukana vuonna 2013. Samana vuonna se eteni ensimmäisen ja ainoan kerran myös puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon.
Toisessa neljännesvälierässä kohtaavat maanantaina Norsunluurannikko ja Senegal.