Manchester United saattaa saada tilaisuuden yrittää hankkia Cole Palmer Chelseasta, kun epävarmuus englantilaisen tulevaisuudesta kasvaa.

Vaikka Palmerilla on pitkä sopimus vuoteen 2033 asti, spekulaatiot hänen tyytymättömyydestään ovat voimistumassa. BBC Sportin toimittaja Luke Edwardsin mukaan keskustelu mahdollisesta lähdöstä voi kiihtyä entisestään.

– Cole Palmerin mahdollisesta lähdöstä kuuluu jatkuvaa kohinaa, ja uskon sen vain voimistuvan, Edwards sanoi.

Hänen mukaansa Chelsean toimintamalli voi kääntyä seuraa vastaan.

– Tämä on ongelma Chelsealle ja BlueColle, kun seuraa johdetaan kuin liiketoimintaa. Pelaajille tehdään pitkiä sopimuksia, mutta heidän uransa on lyhyt.

Edwards nosti esiin myös urheilullisen näkökulman.

– Pelaajat eivät välttämättä näe voittavansa suurimpia pokaaleja Chelseassa, joten he voivat haluta siirtyä muualle.

Manchester United on seurannut tilannetta tarkasti, ja Palmerin nimi on noussut esiin mahdollisena tulevaisuuden vahvistuksena – erityisesti, jos Bruno Fernandesin rooli tai jatko seurassa muuttuu.

Toistaiseksi mitään konkreettista ei ole tapahtunut, mutta Chelsean kannalta tilanne voi muodostua haastavaksi, jos tyytymättömyys kasvaa ja kiinnostus muista huippuseuroista voimistuu.

Toteutuessaan kauppa olisi yksi kaikkien aikojen siirtopommeista. Onhan Palmer uransa huipulla oleva nuori tähti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Veikkausliigan avauskierros säväytti – kaksi kiusallista putkea poikki (FutisUutiset.fi)