HJK:n ja Belgradin Punaisen Tähden välisessä jalkapallon Mestareiden liigan ottelussa vältettiin huliganismi pahamaineisten serbikannattajien läsnäolosta huolimatta. Punaisen Tähden faneilla on synkkä historia väkivaltaisista yhteenotoista, mutta Helsingissä kannattajat käyttäytyivät rauhallisesti.

Töölön stadionilla oli pari sataa Punaisen Tähden kannattajaa. Koko ottelun ajan heillä oli esillä synkän legendan Arkanin, oikealta nimeltään Zeljko Raznatovicin, kuva.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Jalkapallohuligaanina tunnettu Arkan keräsi Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla Punaisen Tähden kannattajista puolisotilaallisen joukko-osaston, joka osallistui useisiin sotarikoksiin. Arkania vaadittiin tuomittavaksi Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, mutta sinne asti hän ei päässyt, sillä hänet murhattiin vuonna 2000.

Punaisen Tähden fanit arvostavat yhä Arkania, kuten monet serbinationalistitkin. Hänen kuvaansa pidetään jatkuvasti esillä Punaisen Tähden otteluissa.

Töölön stadionilla oli katsomossa oli myös Albanian ja Kosovon lippuja. Niillä serbikannattajia ei saatu provosoitumaan kuitenkaan väkivaltaisuuksiin.

HJK voitti ottelun 2-1, mutta Punainen Tähti meni jatkoon. Ensimmäisen ottelun Punainen tähti oli voittanut 2-0 ja otteluparin se voitti yhteismaalein 3-2.

https://twitter.com/crvenazvezdafk/status/1156636956165640195

LUE MYÖS: Näkökulma: Turha kilpailu sittenkin isossa roolissa? (FutisUutiset.fi)