Joel Pohjanpalo, 30, saattaa saada tutun suomalaisen joukkuekaverin Palermoon.
Tutto Venezia Sport uutisoi, että maalivahti Jesse Joronen, 32, olisi Italian Serie B:ssä pelaavan Palermon tutkassa. Jorosen sopimus Pohjanpalon entisen seuran Venezia FC:n kanssa päättyy ensi maanantaina.
Jorosen sopimuksessa on optio lisävuodesta, mutta Tutto Venezia Sportin mukaan sitä ei olla lunastamassa.
– Jesse Joronen saattaa aloittaa uudelleen Serie B:ssä. Maalivahdin sopimus on päättymässä, eikä Venezia ole ilmaissut kiinnostusta nykyisen sopimuksen jatkamiseen. Suomalaismaalivahti voi siis vapaasti etsiä uutta joukkuetta. Ensimmäinen vaihtoehto on Palermo, jossa pelaa myös hänen maanmiehensä Joel Pohjanpalo, lehti kirjoittaa.
Joronen on edustanut Venezian lisäksi Italiassa Bresciaa vuosina 2019-2022. Pohjanpalo siirtyi Veneziasta tammikuussa Palermon riveihin.
Jorosen tilanteesta Suomessa ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat.