Manchester City koki katastrofin Mestarien liigan pudotuspelien avauskierroksen ensimmäisessä osaottelussa kotiyleisönsä edessä. City johti ottelua 2-1 vielä 80. minuutilla, mutta huiman nousun tehnyt Real Madrid korjasi potin 3-2 -voitolla.

– Huonoja päätöksiä, Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola puki heidän kannaltaan karmaisevat viimeiset minuutit sanoiksi.

Ja laukoi samaan hengenvetoon kylmän totuuden:

– Olen ollut täällä monta vuotta ja olemme olleet poikkeuksellinen joukkue, kone joka kolmas päivä. Tänä vuonna hyväksyn, kun vastustaja on parempi. En ole tällä hetkellä tarpeeksi hyvä antamaan joukkueelle malttia hallita näitä tilanteita. Se on totuus.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta meneillään olevalla kaudella, kun jo varmalta vaikuttanut voitto luisui Cityn käsistä.

– Kun olet 2-1 johtoasemassa, pelottelet psykologisesti vastustajaa ja jatkat hyökkäämistä. Olimme lähempänä tilanteiden luomista kuin he. Mutta se, mitä sen jälkeen tapahtui, on tapahtunut meille monta kertaa tällä kaudella.

– Huonoja päätöksiä, siinä kaikki. Jokaisen on otettava vastuu. Kyse ei ole sinusta ja minusta, vaan kaikista. Se on vaikeaa, mutta toivumme. Tiedämme, mitä meidän on tehtävä Bernabeulla. Menemme sinne tekemään maaleja, Guardiola päätti viitaten ensi viikolla pelattavaan toiseen osaotteluun.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)