
Jalkapallon säännöistä päättävä IFAB on muokannut sääntöjä tulevalle kaudelle. Yhteensä pieniä muokkauksia on kahdeksan kappaletta.
Yksi muutos aiempaan on vaihtopelaajien ja joukkueen jäsenten oleminen pelikentällä. Aiemmin pelaajat tai taustahenkilöt eivät saaneet olla kentällä missään vaiheessa pelin aikana ja se saattoi johtaa jopa maalin hylkäämiseen.
MM-kisojen finaalissa Argentiinan vaihtopelaajat kävivät kentän puolella tuulettamassa osumaa ja sääntöjen mukaan maali olisi voitu hylätä. Sääntöä on muokattu lievempään suuntaan siten, että maali hylätään ainoastaan, jos pelaajat vaikuttavat maalitilanteeseen.
Toinen muutos koskee otteluiden erotuomaristoa. Ennen kentällä olevat neljä erotuomaria sekä varatuomari ovat voineet antaa mielipiteensä päätöksestä. Jatkossa myös varalla oleva avustava erotuomari voi kantaa kortensa kekoon päätöksenteossa.
Jatkossa erotuomareiden on myös lisättävä maalituuletukseen käytetty aika lisäaikaan. Myöskään ottelun aikana saadut varoitukset eivät ole voimassa rangaistuspotkukilpailun aikana.
Paitsiotilanteisiin on myös tullut tulkinnallisia selkeytyksiä. Jatkossa pelaaja ei ole paitsioasemassa, jos vastustajan pelaa kontrolloidusti pallon paitsioasemassa olevalle vastustajajoukkueen pelaajalle. Puolustavan joukkueen pelaajan kosketuskin riitti.
Rangaistuspotkuun johtaneissa tilanteissa ulosajoja on selkiytetty siten, että rikkova pelaaja saa punaisen kortin ainoastaan, jos hänellä ei ole mahdollisuutta osua tilanteessa palloon tai estää muulla tavoin selkeän maalipaikan. Jatkossa, jos vaihtopenkillä tapahtuu asiattomuuksia, joita ei pystytä yksilöimään tiettyä pelaajaa tai taustaryhmän jäsentä, ottaa päävalmentaja tilanteesta vastuun ja saa varoituksen.
Yksi merkittävimpiä uudistuksia on maalivahdin liikkuminen rangaistuspotkutilanteessa. Jatkossa maalivahdit eivät saa liikkua tai muulla tavoin häiritä laukojaa rangaistuspotkutilanteen aikana.
Lue myös: Lionel Messin sopimuksesta tihkui lisätietoa – näin paljon hän tienaa MLS:ssä
Lue myös: Chelsean omistajat nimittivät Arsenal-legendan uuden seuransa päävalmentajaksi