
Italia aloitti jalkapallon EM-kisat voittamalla Albanian maalein 2-1. Paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä, vaikka Albania avausmaalin saikin Italian joukkueen karmeasta mokasta jo ensimmäisellä minuutilla.
Italian päävalmentaja Luciano Spalletti oli voittoon tyytyväinen, mutta joukkueensa peliesitykseen ei täysin.
– Palloa on liikutettava nopeammin. Tänään teimme siinä huonoa työtä, Spalletti totesi.
Nicolo Barrella teki ottelun voittomaalin. Hän oli ollut sivussa harjoituksista, mutta Spalletti ei omien sanojensa mukaan epäröinyt ottaa Barrellaa mukaan Albania-ottelun avaukseen.
– Odotin Barrellalta tällaista ja valitsin hänet tähän peliin juuri siksi. Hän on pelaaja, joka pitää asiat liikkeessä puolustuksen edessä. Häneltä puuttui pari treenisessiota. Tässä vaiheessa kautta se voi olla vain hyvä asia hänelle. Hän tuli tuoreempana tänään kentällä.
Italian vastus kovenee huomattavasti ensi torstaina. Silloin vastaan tulee Espanja.
-Tänään ei tarvitse kertoa, mitä Espanjaa vastaan pitää tehdä. Espanja painostaa ja on aggressiivinen. Voimme pelata palloa heidän puolustuslinjojen taakse. Ratkaisee se, kuka tekee asioita nopeammin. Tulee erilainen peli. Ei samanlainen, jonka näimme tänään, totesi Spalletti seuraavasta haasteesta.
Lue myös:Italia toipui alun shokista EM-kisoissa ja takoi kahdella pikamaalilla voittoon