Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi perjantaina Valkoisessa talossa, että jalkapallon MM-kisojen lohkoarvonta suoritetaan Kennedy Centerissä, Washingtonissa 5. joulukuuta.
Trump sekä FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino kertoivat Valkoisessa talossa, että Kennedy Center toimii paikkana, jossa joukkueiden edustajat, kisakaupunkien lähettiläät, fanit ja kansainvälinen media saavat ensimmäisen maistiaisen siitä, millaisia otteluita vuoden 2026 jalkapallon MM-kisoissa tullaan näkemään.
Yhdysvallat järjestää ensi kesän MM-kisat yhdessä Kanadan ja Meksikon kanssa.
Tilaisuudessa nähtiin myös melko irvokas näytelmä. Presidentti Trump näytti tilaisuudessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuvaa ja totesi tämän ”näyttävän hyvältä”. Trump totesi myös, että Putin on halukas saapumaan paikan päälle Yhdysvaltoihin seuraamaan MM-finaalia.
Putin ja Trump tapasivat toisensa viime viikolla Alaskassa. Presidenttien oli määrä keskustella siitä, miten pysyvä rauha saataisiin aikaiseksi Ukrainaan, mutta asiantuntijoiden mielestä tapaamisessa ei saavutettu mitään merkittäviä tavoitteita.
Venäjä hyökkäsi Putinin mahtikäskyllä Ukrainaan helmikuussa 2022. Raaka sota jatkuu edelleen.































