Ilves voitti torstaina hollantilaisen AZ Alkmaarin maalein 4–3 Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa. Kahdesti osunut Roope Riski, Adeleke Akinyemi ja Marius Söderbäck vastasivat isäntien maaleista.

Kyseessä oli iso tulos tamperelaisille. Päävalmentaja Joonas Rantanen myönsi rehellisesti, että myös jossiteltavaa jäi. Hollantilaisten Mexx Meerdink teki 3–4-kavennuksen lisäajalla.

– Tietysti on vähän kummallista, että kun voitat vain maalilla tuon kokoisen joukkueen, niin siihen jää sellainen hyvin pieni, ohkainen pettymyksen sivumaku – mutta olen hyvin ylpeä joukkueestamme ja iloinen meidän peliesityksestämme. Kuten sanoimme ennen peliä, että meidän tärkein tavoitteemme on parantaa suoritustamme Shakhtar-pelistä ja näyttää, että pystymme sopeutumaan näihin peleihin, niin ne täyttyivät mielestäni. Ja sitten sen kautta saada sellainen tulos, että toiseen osaotteluun jää pelattavaa, niin on tämä erinomainen ilta meille, selvitti Rantanen seuran verkkosivuilla.

Ei Rantanen silti täysin tyytyväinen ollut. Hän nosti esiin, että myös parannettavaa jäi.

– Puolustamisen osalta – se jättää kyllä parannettavaa. Rakenteemme ei ollut ihan tip-top, emme saaneet paineita ehkä riittävästi käyntiin. Totta kai edelleen hyvä vastustaja vastassa, mutta siihen jää mielestäni isoin parannettava toiseen osaotteluun.

Rantanen paljasti, että pukukopissa ei ollut suuria juhlia. Hän piti sitä isona merkkinä.

– Yksittäisenä iltana kyllä tämä menee varmasti lähellä sitä huikeinta Ilves-urallani. Pakko sanoa joukkueemme mentaliteetista, että pelaajat kokivat niin, että tämä on puoliaika emmekä ole voittaneet vielä. Sen takia siinä oli hetken pohdinta siitä, että hypitäänkö vai ei. Uskon, että se oli ikimuistoinen hetki niin joukkueelle kuin tälle stadionille ja päädylle, että pääsimme yhdessä jakamaan tällaisen voiton yksittäisestä ottelusta.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)