
Suomi ei päässyt jalkapallon EM-kisoihin jäätyään karsintalohkossaan kolmanneksi. Suomi voitti kymmenestä ottelustaan kuusi, mutta jäi kisapaikasta neljä pistettä.
Myös edellisissä EM-karsinnoissa Suomi voitti kymmenestä ottelustaan kuusi. Silloin kisapaikka varmistui jo viimeistä edellisellä ottelukierroksella.
Suomi voitti karsinnoissa 2020 EM-kisoihin Liechtensteinin sekä Armenian kahdesti ja Bosnia-Hertsegovinan sekä Kreikan kerran. Bosnialaisille ja kreikkalaisille oli varaa hävitä vieraissa.
Karsinnoissa 2024 EM-kisoihin Suomi voitti kahdesti sekä Pohjois-Irlannin että San Marinon. Lisäksi tulivat voitot kotona Sloveniasta sekä vieraissa Kazakstanista. Nyt kisapaikka karkasi kuitenkin jo kahta kierrosta ennen karsintojen päätöstä.
Moinen ero edellisiin karsintoihin verrattuna johtui siitä, että viimeksi Kreikka ja Bosnia-Hertsegovina menettivät pisteitä Armenialle ja Liechtensteinille. Nyt Pohjois-Irlanti ja San Marino eivät yltäneet moiseen Sloveniaa ja Kazakstania vastaan.
Suomi voi jossitella ja syytellä Pohjois-Irlantia, joka kieltämättä oli merkittävä alisuorittaja EM-karsinnoissa. Ennen karsintoja Pohjois-Irlanti oli jopa suosikki suoraan kisapaikkaan lohkovoittaja Tanskan kanssa.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Käsittämätön ratkaisu – tuomarit Roman Rotenbergin puolella KHL:ssä?