Keskuspuolustaja Ville Koski oli Suomen A-maajoukkueen avauksessa viime torstaina MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan.

Koski hoiti hommansa ihan hyvin Suomen voittaessa ottelun maalein 2-1. Koskea pidetään jo nyt Huuhkajien puolustuksen uutena johtohahmona.

– Kiva, että löytyy luottoa. En mä omaa päätäni vaivaa. Keskityn aina tekemään parhaani kentällä, toteaa Koski tästä asiasta Sportivo TV:lle.

Sunnuntaina Suomi pelaa Hollantia vastaan. Koski korostaa, että matsiin on lähdettävä luottavaisena tasoeroista huolimatta.

– Odotan tasaisuutta. Hyvää kaksinkamppailupelaamista. Toivon, että prässätään korkealta. Pitää kunnioittaa vastustajaa, mutta pitää kunnioittaa myös itseään ja omaa joukkuetta. Toivottavasti lähdetään korkealla prässillä ja sitä kautta tulee paljon tilanteita ja vauhdikasta peliä.

Suomen voittoon ei moni usko, mutta Koski painottaa, että turha on vastustajaa kumarrella.

– Aina pelaajana lähtee voittamaan otteluita. Se on vaan hieno juttu pelaajalle. Ei sinne mennä pelko perseessä.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)