
Huuhkajien kaatajiin lauantaina Olympiastadionilla pelatussa MM-karsintaottelussa lukeutuneen hollantilaisen Tijjani Reijndersin, 26, sopimus Manchester Cityn kanssa odottaa enää julkistamista.
Serie A:n viime kauden parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valittu Reijnders siirtyy AC Milanista 55 miljoonalla eurolla Manchester Cityyn.
Sopimuksen kerrotaan olevan viisivuotinen ja sen arvo on 8 miljoonaa euroa kaudessa. Reijndersin palkka nousee yli kaksinkertaiseksi siihen, mitä hän on Milanilta kuitannut.
Reijnders oli läpäissyt sunnuntaina Man Cityn lääkärintarkastuksen ja palannut sen jälkeen välittömästi Hollannin maajoukkueen vahvuuteen. Hollanti isännöi MM-karsinnoissa tiistaina Maltaa.
– En voinut odottaa enää. Tarkoituksena on osallistua Cityn kanssa seurajoukkueiden MM-kisoihin. Olen siitä innoissani. Tällä tavoin tutustun joukkuetovereihini heti, Reijnders oli kertonut Gazzetta dello Sportin mukaan.