Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis valitsi aiemmin tällä viikolla joukkueensa syyskuun maaotteluihin.
Suomi kohtaa ensin Norjan A-maaottelussa ja sen jälkeen on vuorossa elintärkeä MM-karsintaottelu Puolaa vastaan.
Friis valitsi joukkueeseen lukuisia Pikkuhuuhkajista tuttuja lupauksia, mutta myös konkareille löytyi tilaa ryhmästä.
Muun muassa Teemu Pukki ja Glen Kamara ovat mukana. Kamaran pelituntuma on kuitenkin olematon ja Pukki on taas kärsinyt loukkaantumisista.
Sportivo TV:n asiantuntija ja Huuhkajien legenda Antti Niemi puolustaa kuitenkin konkarien asemaa maajoukkueessa.
– Glen Kamara on erilainen pelaaja kuin kukaan muu pelaaja tuossa ryhmässä. Hän tuo x-factoria joukkueeseen. Hänen puolustuspelaamistaan on kritisoitu, mutta hän ei ole puolustava pelaaja, vaan hänen vahvuutensa ja lisäarvo joukkueelle tulevat nimenomaan hyökkäyspelaamisen kautta. Hän on aivan ylivoimainen pitämään pallosta huolta, eli säilyttämään pallonhallinnan joukkueella, Niemi sanoo ANA-lyysissaan.
Myös Pukin paikka Huuhkajissa on Niemen mukaan perusteltavissa.
– Kun mietitään, ja esitetään se suuri kysymys, että kuka hänen tilalleen. Se kysymys onkin aika vaikea vastata. Teemu on edelleen pelaaja, joka viimeistelee edelleen paikan saadessaan hyvällä prosentilla, Niemi sanoo.
Katso koko Niemen ANA-lyysi jutun ylälaidasta löytyvältä videolta.






























