Leo Walta jätettiin yllättäen pois Suomen jalkapallomaajoukkueen syyskuun MM-karsintaottelusta Puolaa vastaan, jonka Suomi hävisikin maalein 1-3.
Walta oli myös sivussa Norjaa vastaan pelatusta harjoitusottelusta. Walta oli esittänyt vahvoja otteita seurajoukkueessaan ruotsalaisessa Siriuksessa, joten hänen jättämisensä A-maaotteluista pois herätti kritiikkimyrskyn.
Lokakuun MM-karsintaotteluihin Liettuaa ja Hollantia vastaan Walta kelpasi.
– Mietin vain, että koutsi valitsee pelaajat, jotka hän katsoo sopivimmiksi tuleviin peleihin. En murehtinut sitä niin paljon. Totta kai olisin halunnut olla joukkueessa mukana, mutta en murehtinut sen enempää, kommentoi Walta syyskuun valinnoista Sportivo TV:lle.
Walta on tehnyt Siriuksen paidassa tällä kaudella 13 kertaa. Kolmessa viimeisessä ottelussa hän on tehnyt neljä maalia. Malmö FF:ää vastaan hän osui kahdesti.
– Olen pelannut tällä kaudella hieman ylempänä, enemmän kymppipaikkaa, kun viime kaudella pelasin kasipaikkaa. Viime kaudellakin tuli jonkin verran maaleja, mutta vahvuuksiini ovat aina kuuluneet hyvät potkut ja viimeistelyt molemmilla jaloilla. Annan myös erikoistilanteet, niin se auttaa tehojen saamiseen, Walta totesi vireensä taustoista.
Torstaina Huuhkajat kohtaa Olympiastadionilla Liettuan. Walta toivoo pääsevänsä avaukseen.
– Kyllä toivon niin, mutta se jää nähtäväksi. Olen valmiina auttamaan joukkuetta, vaikka tulemaan vaihdosta tai olemaan koko pelin penkillä, jos se tarkoittaa sitä. Jos pääsen kentälle, aion antaa parastani, hän toteaa.































