HELSINKI Hollanti pehmitti Huuhkajat jalkapallon MM-karsintaottelussa maalein 2-0.

Hollanti oli valtavan paljon parempi joukkue ja ottelun jälkeen Hollantia kritisoitiin, ettei se tehnyt enempää maaleja.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Oli hyvä peli meiltä. Pelasimme tunnin verran todella hyvin. Laitoimme Suomelle kaiken paineen, kommentoi Liverpoolissa pelaava Hollannin keskuspuolustajatähti Virgil van Dijk.

Samalla van Dijk teki selväksi, että Hollanti olisi voinut pelata paremminkin.

– Teimme kaksi hyvää maalia ja yritimme tehdä kolmattakin. Viimeisen puolen tunnin aikana pudotimme tasoamme liikaa. Annoimme Suomelle liikaa. Tärkeintä oli kuitenkin ottaa kolme pistettä ja mennä eteenpäin.

Suomen pelaaminen ei van Dijkille aiheuttanut yllätyksiä.

– Suomi on vaihtanut valmentajaa, mutta oli odotetunlainen. Meille tämä oli ensimmäinen peli. Mielestäni teimme asiat hyvin. Laitoimme Suomelle painetta ja aikainen maali auttoi.

Van Dijk antoi myös ymmärtää, että Suomen toisen puoliajan vaarallisemmat tilanteet olivat seurausta siitä, että Hollanti nosti jalkaa kaasulta.

– Kyse oli siitä, että olimme liian löysiä. Menetimme palloa liikaa. Mutta Suomelle täytyy antaa tunnustusta. He yrittivät puskea viimeisen puolen tunnin ajan. Olen todella tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

Suomesta van Dijkilla on muutama tuttu aiemmilta vuosilta.

– Olen pelannut Teemu Pukin kanssa. Oli kiva nähdä hänet tänään ja Tim Sparv myös. He ovat hyviä jätkiä, hän sanoi.

Hollanti jatkaa karsintoja tiistaina ottelulla Maltaa vastaan.

– Täytyy olla valmiita siihen peliin. Täytyy palautua. Lennämme huomenna takaisin ja valmistaudumme kohtaamaan Maltan, van Dijk päätti.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)