HJK ja Ilves hävisivät Konferenssiliigan toisella karsintakierroksella. Samalla molempien eurotaipaleet päättyivät.
HJK lähti kotiotteluunsa bulgarialaista Ardaa vastaan hyvistä lähtöasetelmista, kun se oli hakenut vieraskentältä maalittoman tasapelin. Arda meni ottelussa kuitenkin johtoon avausjaksolla, mutta Kai Meriluoto toi Klubin vielä tasoihin.
Teemu Pukki iski HJK:lle johtomaalin 69. minuutilla, mutta johtoasema ei kestänyt loppuun saakka, kun Arda tuli vielä kerran tasoihin, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä neljä minuuttia.
Jatko-ottelukaan ei tuonut ottelulle ratkaisua, joten jatkaja haettiin rangaistuspotkukilpailusta. HJK:lta Benji Michel epäonnistui ensimmäisenä, mutta puntit tasoittuivat, kun Ardan viimeinen laukoja myös epäonnistui.
Georgios Antzoulasilla oli mahdollisuus maalilla pitää HJK pelissä mukana, mutta hänkin epäonnistui. Näin Arda oli rangaistuspotkukilpailussa vahvempi 4-3 ja eteni kolmannelle karsintakierrokselle.
Ilves yllätti avausosassa kotikentällään alankomaalaisen suurseura AZ Alkmaarin 4-3, mutta johtoasema ei kestänyt toisessa osaottelussa. AZ otti tamperelaisilta luulot pois heti kättelyssä johtamalla ensimmäisen puoliajan jälkeen 4-0.
Lopulta AZ voitti 5-0 edeten jatkoon yhteismaalein 8-4.






























