Helsingin Jalkapalloklubi pudotti melkoisen uutisen viikonloppuna, kun se kertoi hankkineensa Joonas Rantasen Ilveksestä uudeksi päävalmentajakseen.
HJK maksoi Rantasen palveluksista ”merkittävän siirtokorvauksen”.
Rantanen tapasi keskiviikkona ensi kertaa mediaa tultuaan Klubin päävalmentajaksi. Samalla hän avasi hieman sitä, miten tapahtumat kulisseissa oikein etenivät.
– Seurat sopivat asiat ensin ja sen jälkeen minä ja perheeni pohdimme asiaa, Rantanen kertoo Kymppipaikan haastattelussa.
– Olen sanonut ennenkin, että olin Ilveksessä erittäin tyytyväinen ja asiat olivat hyvin. Siellä oli hyvä prosessi käynnissä. Kun tuli mahdollisuus palata seuraan, joka on minulle tärkeä, ja palata seuraan, jossa on edellytykset rakentaa hyvä toimintaympäristö ja sellainen ympäristö, jossa on mahdollisuus pärjätä, kun teemme arkea hyvin, halusin tarttua siihen, Rantanen sanoo.
HJK:n päättynyt kausi oli taas kerran suuri pettymys. Joukkue ei voittanut Mestaruussarjan puolella otteluakaan ja jäi lopulta viidenneksi.





























