Veikkausliigan HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen on vastannut seuran fanien kysymyksiin Youtube-palvelussa.
Monet Klubin fanit ovat olleet pettyneet sesonkiin. Vuorisen ja toimiston toiminta on herättänyt paljon kysymyksiä.
– Olemme tehneet kauden aikana ratkaisuja, jotka tukevat tulevaisuutta. Seurassa yleisesti on ollut liian paljon muutoksia, ja tämä pitää nyt saada stabiloitua. Kausi on määrätyillä mittareilla edennyt nousujohteisesti ja pyrimme koko ajan kehittymään niissä pelillisissä asioissa, missä olemme jäljessä.
– Tämä linkittyy myös pelaajahankintoihin. Pelaajavalinnat profiilien suhteen pitää onnistua paremmin jatkossa. Se tarkoittaa yleisellä tasolla, että otetaan esimerkiksi huomioon pelaajan tuoma lisäarvo erikoistilanteissa, laitapelaajan nopeus ja kyky ohittaa vastustaja tai puolustajan kyky puolustaa yksi vastaan yksi -tilanteita, arvioi Vuorinen tätä kautta.
Faneja kiinnosti monet asiat. Vuoriselta kysyttiin esimerkiksi, miksi hankinnat tehtiin niin myöhään kesällä.
– Tavoite oli hankkia muutama pelaaja kesän ikkunassa. Neuvottelut kestivät pitkään muutaman pelaajan kanssa, mutta siinä hetkessä olin valmis venymään, koska kyseiset pelaajat olivat todella kovia tähän sarjaan. Ne eivät menneet maaliin, mutta se toki välillä kuuluu tähän työhön. Muutama pelaajasiirto ulospäin tarkoitti, että tarvitsimme sisään vielä muutaman pelaajan lisää, mutta mielestäni löysimme siihen hyvät ratkaisut.































