Veikkausliigan surkeat yleisömäärät ovat puhuttaneet syksyllä. Lokakuinen sää ei houkuttele värjöttelemään ulkona ja koronapelkokin vaikuttaa vähäisiin katsojalukuihin.

Silti olettaisi, että mestaruustaisto innostaisi väkeä katsomoihin. Onhan jalkapallo kasvattanut Suomessa viime aikoina suosiotaan Huuhkajien päästyä jopa EM-kisoihin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Myös otteluohjelman laatijoita voi osoittaa syyttävällä sormella, sillä HJK:n ja Interin ottelu alkoi sunnuntaina vasta kello 18.30. Se oli käsittämätön alkamisaika lokakuun lopulla.

Sää on lokakuisessa Helsingissä tavallisesti surkea ja niin oli sunnuntai-iltana. Sinänsä ei ollut yllättävää, että koiranilmassa ottelun katsojamäärä oli surkea 1574, vaikka HJK:n markkinointikoneisto on toki epäonnistunut surkeasti, kun niin vähän väkeä tulee paikalle.

Tuotteessa on paljon parannettavaa, mutta sille henkilölle, joka päätti, että ottelu alkaa sunnuntaina kello 18.30, kannattaisi harkita toisia tehtäviä. Jos ottelu olisi alkanut kello 15, olisi väkeä nähty katsomossa varmasti enemmän.

Espoo on katsojamäärissä toki oma lukunsa. Lauantaina FC Honka veti kotiotteluunsa Hakaa vastaan vain 327 katsojaa. Hongalla ei ollut ottelussa urheilullista panosta.

Tapiolan stadionkyhäelmällä rakennustelineiden keskellä koleassa lokakuun säässä surkeissa oheispuitteissa jalkapallo-ottelu ei ole nautinto. Surkea yleisömäärä myös osoittaa, kuinka kapealla pohjalla Hongan fanipohja on.

HJK voitti FC Interin 2-1. Honka hävisi Hakalle 0-2.

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)