
HJK ja KuPS kohtasivat lauantai-iltana jalkapallon Veikkausliigan huippuottelussa.
Veikkausliigaa viime vuosina hallinnut kaksikko ei saanut kuitenkaan selvää toisistaan, vaan Helsingin Töölössä päädyttiin lopulta maalittomaan tasatulokseen 0-0.
Molemmilla oli omat paikkansa ratkaista ottelu edukseen. HJK:lla oli etenkin ottelun alussa hyvää painetta kuopiolaisten kenttäpäätyyn, mutta tulosta ei tullut.
KuPS vei ottelussa huippupaikat nimiinsä ja loi myös Klubia enemmän maaliodottamaa, mutta maalit jäivät myös hallitsevalta mestarilta tekemättä.
Ottelun lopussa nähtiin pelottava tilanne, kun kun kotijoukkueen Giorgos Antzoulas ja vieraiden Ibrahim Cisse löivät vaarallisesti päänsä yhteen. Koko stadion hiljeni hetkeksi, mutta lopulta onneksi kumpikin pelaaja virkosi kentän pinnasta.
KuPS:lla oli ennen ottelua kaksi tappiota alla, mutta nyt kuopiolaiset pääsivät takaisin pistekantaan kiinni. HJK:n neljän ottelun mittainen voittoputki katkesi puolestaan nyt. KuPS jatkaa sarjan kärjessä ja HJK kolmantena.
Lauantain muissa otteluissa KTP ja IFK Mariehamn pelasivat 2-2-tasapelin, AC Oulu ja SJK päätyivät samoihin lukemiin ja Haka kaatoi VPS:n maalein 2-1.
Veikkausliigan tulokset lauantaina 31.5:
KTP-IFK Mariehamn 2-2
AC Oulu-KTP 2-2
Haka-VPS 2-1
HJK-KuPS 0-0