Veikkausliigassa viimeisenä oleva HIFK painii vakavien taloudellisten ongelmien kanssa. Seura julkaisiverkkosivuillaanavoimen kirjeen, jossa se kertoo olevansa konkurssin partaalla.

HIFK kertoo, että seuran tilanne on poikkeuksellisen vaikea. Lipunmyynti on 40% jäljessä verrattuna pandemiaa edeltäneeseen aikaan.

Lipunmyynnin lisäksi Venäjän aloittama sota Ukrainassa on myös vaikuttanut HIFK:n tilanteeseen. Sota laittoi yrityskumppanien neuvottelut jäihin ja samalla loppuivat keskustelut myös uusien sijoittajien kanssa.

– Olemme taloudellisesti saavuttaneet pisteen, missä olemme erittäin vakavan tilanteen edessä. On sanottava ääneen, että Veikkausliiga-kauden jatkamiseksi vielä heinäkuussa tarvitsemme apuanne ja panostanne, hyvät HIFK:n ystävät ja HIFK-perheen jäsenet, kirjeessä kerrotaan.

HIFK:n puheenjohtaja Heikki Pajusen mukaan keinot ovat tällä hetkellä vähissä joukkueen pelastamiseksi.

– Olemme yhtiökokouksen jälkeen käyneet keskusteluita lukuisten sijoittaja-kandidaattien kanssa, mutta valitettavasti nämä keskustelut eivät ole johtaneet toivottuun lopputulemaan. Nyt johtamani sijoittajaryhmä on tilanteessa, että keinot ovat loppu, eikä meillä ole mahdollista jatkaa seuran rahoittamista eteenpäin.

STT:n mukaan HIFK tarvitsee loppukauden läpiviemiseksi yhteensä 500 000 euroa ja pelkästään kesäkuun aikana 140 000 euroa. HIFK toivookin myyvänsä seuraaviin neljään kotiotteluunsa yhteensä 20 000 lippua taloustilanteensa helpottamiseksi.

HIFK:n avoin kirje kokonaisuudessaantäällä.

Lähde: HIFK:nverkkosivut
Kuva: Veikkausliiga

Lue myös: Pelaajamateriaalin puute on Huuhkajien EM-kisapaikan suurin este

Lue myös: Suomalaisjoukkueiden mahdolliset europelivastustajat selvillä

LUE MYÖS: Yksi pelaaja muutti kaiken – tämän takia Arsenal ei ole koskaan ollut näin pelottava (FutisUutiset.fi)