
NEW YORK.New York City FC:n keskikenttäpelaaja Alex Ring myöntää, että kesällä tullut valmentajanvaihdos oli hänelle kova pala.
Patrick Vieira ilmoitti kesäkuussa ryhtyvänsä ranskalaisen Nicen valmentajaksi.
– Olin tietenkin pettynyt. Hänen takiaan tänne New Yorkiin tulin. Mutta tällaista jalkapallo on, tällaiset tapahtumat pitää vaan hyväksyä, Ring sanoi keskiviikkona New Yorkissa.
Vieira esiintyi pelaajaurallaan keskikentän tasapainottavassa roolissa ja nousi siinä yhdeksi aikansa parhaista maailmassa. Hän oli voittamassa Ranskalle niin MM- kuin EM-kultaa. Samantyylistä roolia pelaa myös Ring.
Uusi mies NY Cityn ruorissa on espanjalainen Domenec Torrent.
– Olen kyllä tyytyväinen uuteenkin valmentajaan, ei ole mitään valittamista.
– Hänellä on tietenkin oma pelifilosofiansa. Kesken kauden ei voi kuitenkaan hirveästi joukkueen pelaamista muuttaa. Viimeistään ensi kaudella tullaan näkemään enemmän uuden valmentajan käsialaa, Ring uskoo.
Vieiran aikakaudella Ring pelasi varsin syvällä keskikentän pohjalla, välillä lähes keskuspuolustajien sylissä. Torrent on puolestaan antanut roolissa vastuuta nuorelle James Sandsille. Nyt Ring luutii ylempänä ja pääsee ehkä hieman enemmän pelistä osalliseksi.
Keskiviikkoisessa kotiottelussa Yankee Stadiumilla homma toimi. Ring teki voittomaalin komealla takanurkkalaukauksella ja oli vielä rakentamassa toista osumaa. NY City voitti Chicago Firen 2-0 ja varmisti paikan pudotuspeleihin.
Pasi Tuominen
Bronx, New York